Kerro se kukkasin

Köynnökset, kuten muratti (Hedera helix) ovat suosikkikasvejani. Tosin muratit eivät yleensä ole hoidossani selviänneet hengissä. Olen vuosien varrella onnistunut tappamaan jokaisen omistamani muratin. Yhteen tuli kilpikirvoja, toinen sai liikaa suoraa auringonvaloa, kolmatta kastelin liikaa ja neljättä liian vähän. Viides kuoli ihan muuten vain. Tällä hetkellä minulla on vesilasissa kolme muratin oksaa, joista ainakin yhdessä näyttäisi olevan hyvät juuret. Kaksi muuta on kyllä edelleen elossa, mutta vielä juurettomia. Toivotaan siis parasta näiden osalle.

Viime aikoina, toisin sanoen parin menneen kuukauden aikana olen kasvattanut kasviperhettäni useammalla jäsenellä. Kaikenkaikkiaan yksittäisiä kasveja on lähes kaksikymmentä, mutta eri lajeja "vain" 14.  Rahapuu (Crassula ovata) ja matalampi versio anopinkielestä eli anopinhammas (Sansevieria trifasciata ’Hahnii’) esiintyivätkin jo blogini ensimmäisessä postauksessa. Tärkeintä kasveissa minulle ovat helppohoitoisuus ja soveltuvuus astmaattiseen sekä hajuherkkään perheeseen. Kaunis ulkomuotokaan ei ole synti, jos sen saa kaupanpäällisenä.

Muina lajeina "kokoelmissani" on vielä myöhemmin esiteltävien lajien lisäksi:

• avomieheni yli kymmenen vuotta vanha poikamiehen palmu eli palmuvehka (Zamioculcas zamiifolia)
• purppuran värinen onnenapilana tai -käpynä tunnettu onnenkäenkaali (Oxalis tetraphylla)
• ilmaa puhdistava, klassinen anopinkieli (Sansevieria trifasciata)
• kaupanpäällisenä saatu santtu eli paavalinkukka (Saintpaulia), josta voisin kyllä luopuakin
• sekä nykyään harvinaistunut menneiden vuosien suosikkilaji apostolinmiekka (Neomarica northian). 

  

Näiden, jo ruukussa olevien lisäksi, minulla on kaksi bonsain pistokasta, joista toinen on rahapuutyyppinen (portulacaria), toinen on puolestaan nopeakasvuinen carmona. Minulla ei ole minkäänlaista kokemusta bonsain kasvattamisesta, mutta olen halunnut tutustua tähän jaloon taiteenlajiin lähes viisitoista vuotta. Tässä postauksessa kerron kuvien kanssa muutamista lempikasveistani sekä lyhyesti niiden hoidosta. Yhtä lukuunottamatta valikoituneet lajit ovat rönsyäviä. 

  

     

Nukkatyräkki (Euphorbia leuconeura), rakas lapsi jolla on monta nimeä, eivätkä kaikki niistä ole kovin mairittelevia, mutta sitäkin kuvaavampia. Tämä kasvi tunnetaan muiden muassa nimillä paha poika, tuhma poika, syntinen poika, rattopoika, vaeltava juutalainen, lähetyssaarnaaja, isännän harha-askel, seksipalmu... listaa voisi jatkaa. Itselleni kasvi tuli tutuksi lapsena nimellä pahapoika (yhteenkirjoitettuna) ja käytänkin sitä yleensä ensisijaisena nimityksenä. 

  

Miksi kasvi on ansainnut niin erikoiset nimensä? Täysikasvuinen yksilö ampuu siemeniä ja jos lähellä on muita kukkaruukkuja, se livauttaa siemenen vieruskaverin ruukkuun samoin kuin käki munii munansa toisten pesiin. Nukkatyräkkiä on erittäin helppoa lisätä siemenistä, joilla on lähes 100% itävyys. Kasvi on kotoisin Madagaskarilta. Se on mehikasvi ja ilmoittaa kuivuudesta nuupahtaneilla lehdillä. Se on melko helppohoitoinen. Kasvi nauttii auringonvalosta, joskaan ei suorasta paahteesta. Ainoana miinuksena (jos siementen ampumista ei lasketa) on kasvin myrkyllinen maitiasneste, jota erittyy esimerkiksi lehden irrotessa. Se voi aiheuttaa ihottumaa, joten kasvia käsitellessä on oltava varovainen.

Lisää tietoa: Wikipedia, Huonekasvit.fi, 

    

Minun pahat poikani ovat reilun vuoden vanhoja, eli ihan vauvoja vielä. 
Olen kasvattanut ne siemenstä asti. Kuvassa isoin yksilö. 

   

Herttalyhty (Ceropegia woodii) on aaroninpartamainen*, rönsyävä kasvi, joka on saanut nimensä sydämen muoitoisista lehdistään. Hyvinvoivana herttalyhdy on todella komea kasvi, katsokaa vaikka täältä. Herttalyhty on valoisan paikan mehikasvi, joka etenkin talvella kaipaa vain vähän kastelua. Sitä on helppoa lisätä rönsyistä tai rönsyissä olevista mukuloista. Minunkin yksilöni on pistokkaana hankittu. Lehdet ovat päältäpäin kauniin vihreän ja hopean värisiä, altapäin liiloja.  

  

Lisää tietoa: Puutarha.net, 

Ottaessani kuva herttalyhty oli vielä vesiastiassa kehittämässä juuria. 

Mukulat näkyvät hyvin tässä kuvassa.

       

Kultaköynnös (Epipremnum pinnatum). Mummollani oli aikoinaan vuosia ellei peräti vuosikymmeniä vanha kultaköynnös, jonka rönsyjä oli vedelty ristiin ja rastiin pienen asunnon seinällä. Muistan kasvin todella elävästi lapsuudestani. Halusin aina itsellenikin tuollaisen ihmeellisen "lonkerokasvin", joka ei vaikuttanut kuolevan millään. Luonnossa kultaköynnös on yleensä yksivärinen, laikullinen värimuoto onkin jalostettu sisäkasviksi. Pienet lehdet ovat  suloisen herttamaisia.  Miinuspuolena tämäkin vehkakasvi tuottaa myrkyllistä nestettä rikkoutuessaan. 

Kultaköynnös kuuluu niihin kasveihin, jotka kasvavat käytännössä ilman mitään erityisempää huolenpitoa. Se nauttii riittävästä valosta ja kosteudesta, kunhan kastelija pitää huolta siitä, että kasvin juuret eivät pääse mätänemään. Kasvia on myös helppoa ja edullista hankkia pistokkaana. Pari viikkoa vesilasissa tuottaa hyvät juuret. Tämän kasvin kanssa voi myös hiukan hullutella, sillä sen kasvusuuntaa muuttamalla se voi olla koko tilan keskipiste. Köynnösmäisyyden vuoksi sen voi laittaa kiipeämään vaikkapa paalua pitkin, mutta varsien voi antaa myös valua alaspaäin amppelista tai kirjahyllyn päältä. 

  

Lisää tietoa: Wikipedia, Substral

    

Tämä kultaköynnös yksilö koostuu kahdesta pistokkaasta.
Vaikuttaa ainakin vielä ihan elinvoimaiselta.

      

Juorut (Tradescantia). Juorun nimihän tulee siitä, että kun kasvi on juurtunut kunnolla, se alkaa tuottaa mahdottomasti rönsyjä, joista voi antaa ystäville ja sukulaisille pistokkaita. Se leviää siis niin kuin kunnon juorun tuleekin. Sopii hyvin kieron savolaisen kasviksi. Minulla on kaksi eriväristä juorua, vihreä ja purppura. Vihreä-valkoraitanen pistokkaani kuoli jostain syystä vähän aikaa sitten. Juoruja on monia lajikkeita. Osalla on isommat, harvemmassa kasvavat lehdet, toisilla pienemmät ja tiheämmässä. Osa lajikkeista on yksivärisiä, mutta toiset ovat raidallisia (esim. "seeprajuoru" T. zebrina). Kaikkein hauskimman näköinen juoru on mielestäni "blushing bride" niminen juoru.

     

Juorut ovat helppohoitoisimipia kasveja, mitä sellaiset aloittelevatkin kasviharrastajat kuten minä onnistuvat pitämään hengissä. Ne sopeutuvat monenlaisiin olosuhteisiin, niin kuivaan kuin kosteaan huoneilmaan, valoisaan ja varjoisaan kasvupaikkaan. Parhaiten juoru taitaa kuitenkin tulla toimeen runsaassa valossa, muttei paahteessa ja riittävällä kastelulla se pysyy tehakkaana. Juoruissa on ainoana vaarana se, että niitä tahtoo lisää! Olen kuin lapsi karkkikaupassa, kun puhutaan juoruista.

  

Lisää tietoa: Wikipedia, 

  

Sain tämän yksilön valmiiksi ruukussa. Siitä katkesi kuljetuksen aikana kuusi oksaa, jotka laitoin vesilasiin.
Puolet juurtuneista pistokkaista annoin ystävälleni, jolta sain vuosi sitten violetin juoruni. Violetti emokasvi tosin kuoli pian sen jälkeen. Tästä vihreästä näyttäisi olevan tulossa oikein runsas amppelikasvi.

     

Ilmaa puhdistava rönsyliljakin (Chlorophytum) on yksi suosikkejani. Sekin on varsin helppohoitoinen ja näyttävä kasvi, mutta hieman herkkä oireilemaan kuivailmaisessa asunnossa niin kuin meillä. Tällä hetkellä molemmat rönsypurkit on kylppärissä arestissa, kun onnistuivat nappaamaan ripisiäisiä jostakin. (Siksi en tällä kertaa jaa kuvaa niistä.) Olen nyt sumutellut niitä niin vedellä kuin mäntysuopaliuksellakin. Huomenna on mentävä ostamaan vähän kovempia myrkkyjä.

  

Hyönteisiä en yleensä inhoa, mutta jos niitä tulee ruoka-aineisiin tai kasveihin, en voi välttää muutamaa väristystä selkäpiissä. Toivottavasti kasvi vielä tointuu käsittelystään. Ätököistä huolimatta molemmat yksilöt ovat kuitenkin puskeneet paljon uutta kasvua, että toivoa vielä on. Saavat kyllä olla ainakin viikon karanteenissa ja uusin myrkytyksen, jos syöpäläiset ovat onnistuneet munimaan. Pintamullankin voisi vaihtaa. 

   

* Aaroninparta puuttuu vielä toivekasveistani, eli sen pistokkaista saa laittaa minulle viestiä vaikkapa osoitteeseen myytillinen (a) gmail.com.